3.5.2012

Haukotus ja venytys!

Mulla on selvästi kevätväsymys: heräsin taas jokailtaisilta torkuiltani sohvalta. Oli siis ihan pakko ottaa tirsat, jotta jaksaisin valvoa edes iltakymmenneen...Nyt yritän kerätä voimia juoksulenkkkiä varten, mutta en ole ihan varma asiasta vieläkään. Vietän siis tovin täällä blogien parissa ja päätän vasta sitten.

Tilaamani Zindan kengät tulivat jo viime viikolla, mutten ehtinyt niistä kirjoittelemaan. Ne ovat ihanat jalassa ja juuri oikean kokoiset, mutta kuten erityisesti alemmassa kuvassa näkyy, varpaiden päällä menevässä remmissä on kauneusvirhe, sillä nahkan pää ikään kuin kuultaa läpi saumakohdasta. Vaikea selittää, mutta näkyy kyllä selvästi kuvassa.





Tuo on juuri nettishoppailun negapuoli: tuote ei välttämättä ole juuri sellainen tai sen värinen tai tuntuinen, kuin mitä oli ajatellut, ja palauttamisen kynnys on sitten tosi korkea. Zindallekin joutuu maksamaan postimaksut itse - kuten suurimpaan osaan muistakin nettikaupoista (tulee ainoastaan Malene Birger ja Tiger of Sweden mieleen ainoina poikkeuksina). No, nuo eivät maksaneet kuin ehkä 80€, joten kamalan isoa lovea ei lompakkoon tullut, pidän siis popot.

Kenkien väri mätsää hyvin tämän uuden French Connectionin mekon kanssa. (Kuva on kännykällä napsaistu, pahoittelen!)

Mekko ei näytä henkarilla yhtään miltään, mutta on päällä yllättävän kiva: laskeutuu kauniisti, ja on laadukkaan oloinen. Tuo on siis se, joka päälläni pelkäsin näyttäväni nakulta! Onneksi ihan nakulta en näytä, mutta kieltämättä tuo silkkiosa muistuttaa vähän alushametta - katsotaan, kehtaako kukaan kysyä olenko unohtanut pukea alaosan kokonaan :-) 




Yritän muistaa laittaa vielä kuvan joskus, kun mekko on päällä ja asustettu korulla. 

Ja niin, samassa kenkäpaketissa tuli myös toiset, mustat sandaalit, niistäkin lisää sitten kun saan "käyttökuvia" - kai se kesä sieltä joskus tulee, etten tässä turhaan valmistaudu?!

Tämä on ollut törsäilyjen viikko, sillä ostin tänään myös uudet silmälasit - niistä en löytänyt netistä yhtään valmista kuvaa, joten täytyy odottaa että saan ne (jos nyt ketään kiinnostaa uudet rillit). Harkitsen edelleen silmien leikkauttamista, koska lähipiiristä löytyy monta onnistunutta kokemusta ja onnellisesta silmälaseista luopunutta, mutta arkailen vielä itse. Tietysi 450€ investointi uusiin laseihin pitäisi kieliä siitä, että ihan juuri nyt en ole taipumassa leikkaukseen... Pelkään vähäsen siihen liittyviä riskejä ja vielä enemmän ällöttää ajatus siitä, että silmään kajotaan. *puistatus*

Onko joku ollut ko. leikkauksessa, suositteletko? Entä harkitseeko joku muukin?

2 kommenttia:

  1. Kivan näköinen mekko! Harmi nuo kengät, mutta toisaalta eipä tuo onneksi pahasti erotu kun kengät on jalassa. Harkitaan täällä myös silmäleikkausta, mutta toiveissa on vielä yksi lapsi joten ajattelin odotella vielä muutaman vuoden ja sitten käydä leikkauksessa. Jossain muistan lukeneeni että raskausaikana saattaa tulla muutoksia näössä, niin en ota vielä sitä riskiä kun ei tässä mikään hengenhätä ole :).

    -Tuulis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on näkö koko ajan pikkuhiljaa parantunut iän myötä (kamalaa, ikänäköä!!), joten voihan olla, että kohta se on 0/0 :-)

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...