10.5.2013

Alehaukka iski taas



Katselin tätä Whistlesin hametta sillä silmällä jo jonkin aikaa sitten, mutten ollut siinä vaiheessa ihan täysin varma, olenko vielä(kään) kypsä noihin pitsihörhellyksiin, joita olen aina pyrkinyt parhaani mukaan välttämään. Miten koko pitsihomma onkin päässyt ihan hiipien yllättämään meidät kaikki, kun se on tähän asti ollut ihan puhtaasti Andiatan kotelomekkojen omistuksessa!?

Jätin pitsiasian ja hameen hautumaan hetkeksi, kunnes huomasin ilokseni  viikko sitten, että hame olikin laitettu Atterley Roadin aleen (aleen - mitä,onko pitsi siis jo hiipumassa? olenko taas niin last season?!) ja niinpä uskalsin lähteä kokeilemaan. Whistles on muutenkin kiinnostava brändi, ja halusin saada myös käsityksen sen nykyisestä hinta-laatu-suhteesta - mallit ovat ainakin tosi kivoja!

Ja koska tuntuu niin ikävältä ostaa vain se yksinäinen tuote, ostin hameen seuraksi vielä rennon jakun, joka on sopivasti jotakin bleiserin ja neuletakin väliltä.


Kas tällaisen Peoplen Treen jakun löysin, eikös olekin hauska?

Paketti tuli Postiin (kaivataankohan mua jo Matkahuollossa, kun en ole pariin viikkoon näyttänyt naamaani siellä ollenkaan? asiakaskäyntitilastot ovat varmaan notkahtaneet dramaattisesti...missä viipyy Cosin pakettini? kysymykset risteilevät päässäni!) ja oli kamalan piskuinen ja kevyt. Se selittyi kotona siellä, että sen sijaan että olisin saanut nuo tilaamani tuotteet, sainkin tuon hameen ja onnettoman lintu(!)t-paidan, joka oli toki saman merkkinen kuin se jakkukin, mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuivatkin. Höh ja pöh!

No, varmaan Atterley Roadin mukavat asiakaspalvelijat korvaavat palautuskuluni, mutta onhan siitä lähettämisestä oma vaivansa, joka hieman kismittää.


Hame on sentään juuri toivotun kaltainen ja katsokaa, mikä säkenöivä väriloisto!!!


Se on nyt suoraan paketista napattu ja siksi vähän ryppyinen, eikä varmaan tarvitse kamalasti selitellä vitivalkoisia kinttujani (joissa on itse asiassa jo pari kerrosta Doven itseruskettavaakin...), mutta sanokaa nyt, että kiva on! Ja aion olla juuri noin reipas ja rohkea, että yhdistän sen jonkun värikkään tai kuviollisen yläosan kanssa sitten jatkossakin, vaikka tuo pinkki neule nyt vain sattui olemaan tänään päällä muutenkin.

Tänään voisin levittää vähän lisää brunaa jalkoihin, sillä alan pikkuhiljaa uskomaan terassikeleihin, lämpimiin golfkierroksiin ja aurinkoisiin mökki-iltoihin. Ihanaa! Sitä ennen pistän kuitenkin työviikon asiat unholaan ottamalla pienet torkut - olen ihan yksin kotonakin vielä hetken; tosin ihan koska tahansa tänne voi rynnätä 3-6 hikisen, pölyisen ja riehaantuneen pojan äänekäs lauma, joten täytyy olla vähäsen varuillaan :-) Mahtavaa, kun lapsetkin ovat innostuneet lämmenneiden kelien myötä ulkoleikeistä ihan eri tavalla, ja täytyy käydä välillä ihan pakottamassa hakemassa poika illalla kotiin kavereiden pihalta; tykkää varmaan viidenkin vuoden päästä, kun menen koiran kanssa noutamaan kartsalta nukkumaan...

Hienoa ja aurinkoista perjantai-iltaa kaikille! XOXO

10 kommenttia:

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...