23.7.2014

Halin muuttomyynti

Hali-sisustusliikkeessä (Kauniaisten ostarilla) on muuttomyynti, ja satuin paikalle juuri sopivasti alen loppu(?)rysäykseen: mm. huivit -50% ja sisustustyynyt -70%! Sitten oli myös kaikkea houkuttelevaa normaalihintaan, mutta koska oli kiire (aikaa vain pojan parturikäynnin ajan, sehän ei kauan vie), keskityin olennaiseen :-)


En voinut olla nuuhkimatta kynttilöitä, vaikka mulla on niitä sekä omiksi että tuliaistarpeiksi varmaan monen vuoden varasto jo olemassa - käteni vain ihan automaattisesti ojentuu niitä kohti!

Yllä oikealla näkyvät neulostyynyt olivat myös erittäin suuri houkutus, mutta ajattelin niiden menevän helpommin koira/lapsiperheessä huonoiksi, joten valitsin nämä kestävämmät päälliset:


Ja kyllä, tulihan sitä napattua yksi huivikin mukaan...


Jospa tuo satsi riittäisi tältä päivältä, eihän kello ole vielä kahtatoistakaan! Hellepäivämme iltapäivä vietetäänkin Turussa, sillä tapaan siskoni ja menemme lapsinemme katsomaan Voice Kidsin finaalikuvauksia Logomoon. Jännää!

Edit: tyynynpäälliset riitelivät sittenkin sohvan kanssa (ihan vähän vääränsävyinen, aika lähellä muttei sitten kuitenkaan tarpeeksi...hyvin selitetty), joten ajoin takaisin vaihtaakseni ne samanlaisiin mustavalkoisiin. Ne oli - tietenkin - juuri myyty pois, joten ympyrä sulkeutui ja päädyin sitten kuitenkin tähän neulostyynyyn. Koira pysyköön kynsinern kaukana tästä!


2 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä! Ehkä minäkin vuoden tai parin päästä pääsen taas sisustamaan, kun tuo neiti tuosta vähän vielä kasvaa. Tai alkaa tottelemaan äitiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että molemmat toiveesi toteutuvat ihan käsi kädessä - eikä teidän kotinne kuvien perusteella niin sisustamattomalta vaikuta nytkään :-)

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...