23.6.2015

Toistantoistantoistan

Aika ammattimainen poseeraus... not.
Parissa edellisessä asukuvassa esiintyneet mustat J. Crew'n housut ovat olleet niin mieluisat, että ostin alesta samanlaiset siniharmaat, kun kerran halvalla sain. Toistan siis itseäni, kun en löydää enää mitään uutta :-D Niiden väri on muuten aika vänskä, sillä se vaihtelee valon mukaan ihan puhtaan harmaasta siniviolettiin.

toppi Repeat
housut J. Crew
kengät Zinda

Olin eilen työkavereiden kanssa Gaijinissa syömässä - ja vähän juomassa - mutta ruoka oli niin hyvää ja seura hauskaa, etten tullut napanneeksi yhden yhtä kuvaa. Söimme ykkösmenun Kobe-härällä terästettynä, ja voi herranisä, miten täynnä sitä voikaan ihminen olla moisen ihanan ja ylenpalttisen mässäilyn jälkeen!

Gaijin ja Farang ovat edelleen mielestäni Björckin ravintoloista ne ylivoimaiset ykköset; Bronda on ihan ok, mutta Boulevard Social ei vain ole kolahtanut, vaikka sielläkin on tullut käytyä muutama kerta - ehkä en vain osaa löytää listalta niitä helmiä?!

Ilta jatkui vielä muutaman stopin kautta karaokebaariin (!), ja siellä viihdyimmekin sitten pilkkuun asti. Se oli täysin yllättävä, mutta juuri siksi niin riemastuttava käänne, että vaikka aamulla oli kieltämättä hieman hutera olo, ei harmittanut yhtään - voisin kyllä pikkuhiljaa opetella juomaan niitä välivesiä kaikkien drinksujen lomassa...

Nukuin työpäivän jälkeen pikkupäikkärit, ja olin aivan iskussa illan estetunnilla. Heppani oli myös kummallisen innostunut sadekelista, ja meillä meni tosi hienosti - olen vieläkin tosi fiiliksissä illan suorituksista!

Olen myös kovin helpottunut, sillä olen saanut  kaikki tilaamani paketit etananvauhtia toimitettavaa henkkamaukkaa lukuun ottamatta. Ja vaikka kaikki valintani eivät menneet ihan nappiin, sain paljon kivaa uutta: mm. Malene Birgeriltä neule ja midimittainen nahkahame, jota himoitsin jo keväällä - miten niin pehmeää nahkaa voi ollakaan! Vielä kun saisin sen ruotsalaisenkin paketin tämän viikon aikana, olisi veneilygarderoobi ihan valmis! (Venereissuhan on tietysti taas heppoinen tekosyy, jolla yritän perustella aleshoppailujani, mutta onhan se nyt aika hyvä tarina!). Kuvia tulossa, älkää olko yhtään huolissanne!

Nyt kiiruhdan kuitenkin iltapesulle ja nukkumaan, hyvää yötä!

4 kommenttia:

  1. Kiva asu :)
    Minun suosikkini Björckin ravintoloista on Farang, mutta kakkosena ehdottomasti Boulevard Social. Gaijin taas on ollut välillä suorastaan pettymys :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli en siis vain ole osannut tilata Boulevard Socialissa oikeita juttuja!

      Poista
  2. Nuo housut ovat kyllä paitsi kauniit, ihan älyttömän mukavan näköiset!
    Mä en ole käynyt missään noissa ravintoloissa, kääk! Tuntuu muutenkin että käyn nykyisin keskustassa ehkä kaksi kertaa vuodessa. Mummo mikä mummo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ON mukavat, siksi ostinkin vielä toisetkin!

      Jos yhtään tykkäät Aasian keittiöstä, pitäisi sun kyllä ehdottomasti päästä jompaan kumpaan noista mun lemppareista (Bronda ja Boulevard Social edustava enemmän välimerellistä suuntaa). Synttärit, hääpäivä?!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...