29.7.2015

Back to work!

Palasin tänään töihin; olen jo monta vuotta ottanut pehmeämmän laskun näin keskellä viikkoa, ettei tarvitse samantien kärvistellä maanantaista perjantaihin :-) Koska muu perhe on lomalla, nukuin pojan huoneessa - ja tajusin aamulla, että koska en voinut mennä omaan makkarin rymistelemään, joutuisin valitsemaan päivän asuni pojan huoneen "sivukaapista" - eli itselleni omimasta mekkokaapista. Onneksi siellä oli valinnanvaraa, ja tämä &OtherStories -mekko tuntui juuri sopivalta tähän puolipilviseen päivään.

mekko &OtherStories
laukku Thakoon 
kengät Zinda

Ihan hyvältähän tuo työelämäkin taas maistui - vaikka myönnän kyllä tehneeni vähän tavallista lyhyemmän työpäivän, kun konttorilla oli vielä niin kovin hiljaista. Lähes kaikkien out-of-office-viesteissä oli sama viesti: paluu 3.8. Maanantaina alkaa siis se tavallinen hurlumhei, ja nyt on vain tyyntä sellaisen positiivisen myrskyn edellä.

Sen verran kuitenkin havahduin syksyn väistämättömään alkuun, että kävin katsastamassa talvikauden kaukomatkatarjontaa :-) Haluaisin itse kovasti taas Thaimaahan parin vuoden tauon jälkeen, joten nyt pitäisi löytää sellainen hotelli, jossa olisi tarpeeksi aktiviteetteja (esim. tennistä ja kuntosali) tuon esiteininkin tekemisen tarpeen tyydyttämiseksi - altaalla makoilu on kuulemma ihan sairaan tylsää, kun taas minä jo haaveilen siitä, että saisin vetäytyä aurinkovarjon alle kirja yhdessä ja drinkki toisessa kädessä. Yksi potentiaalinen paikka löytyikin jo, joten emmeköhän me pääse taas jouluksi hiekkarannalle!

Sitä ennen on kuitenkin monta hienoa ja aurinkoista iltaa vielä tarjolla, joten en nyt todellakaan ole heittäytymässä mihinkään syysmoodiin! Tekisi itse asiassa mieli lähteä poimimaan mustikoita, mutta kieltämättä myös ramaisee aika tavalla...ehkä ihan pienet, sellaiset vartin torkut auttaisivat asiaa?! Taidan ottaa tuosta karvaisemmasta lapsestani mallia :-)



4 kommenttia:

  1. Kaunis mekko, tykkään tuosta printistä. Ihastelen aina muiden päällä kuviollisia vaatteita, koska en vaan jotenkin itse osaa niitä käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin vierastan yleensä kaikkea kuviollista, joten toi mekko onkin harvinainen poikkeus!

      Poista
  2. Ihan huikeen makee mekko!
    Pehmeä lasku lomien jälkeen on ihan jees, ehtii sitten ensi viikolla taas paahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vielä oli tosi hiljaista - mutta ensi viikko on jo aivan täynnä palavereita, joten nopeasti se normirytmi sitten lähtee käyntiin. Huoh, taidankin ottaa vielä toisen kupin kahvia...

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...