19.9.2015

Mode från Sverige

Tuli tehtyä pari uutta hankintaa, jotka sattuvat molemmat olemaan ruotsalaista alkuperää - ainakin designin puolesta. Tiger of Swedenin mekko on se sama, jonka näin Stockan kuvastossa, ja jota oli pakko päästä sovittamaan - ihan alkuperäistä 200€ hintaansa se ei mielestäni puolusta, mutta alekuponkia hyödyntämällä siitä tuli kutakuinkin kohtuullisen hintainen (tai mitä nyt kukin on valmis collegemekosta pulittamaan....). Mekon malli on kuitenkin niin mukavan yksinkertainen, että sitä tulee varmasti käytettyä aika paljon, joten ainakin CPU-hinta laskenee sen myötä kohtuulliselle tasolle.

Tällä kertaa muistin myös koeistua mekon: olen nimittäin epähuomiossa ostanut mekkoja ja hameita, joissa ei voi istua mukavasti tai ainakaan siveästi. Monen tunnin palaverista tulee vielä epämukavampi, jos joutuu koko ajan nykimään helmaa kuosiin siinä pelossa, että vieressä istuva saa muutoin ihastella reisiäni vähän liiankin kanssa :-D

&OtherStories -nilkkurit sain haettua eilen, ja niissä taas hinta ja laatu kohtaavat oikeinkin hyvin. Ne myytiin nahkaisina, mutta ovatkin mokkaa, mikä oli pienoinen yllätys. Täytyisi nyt ensi töikseni muistaa viedä ne suutariin, jotta saan niihin Suomen talveen sopivammat puolipohjat  - tai olen ensilumien tultua heti tuossa omalla kävelytiellä jo selälläni. Niinkin on käynyt.

Nilkkureissa on sopivan maltillinen korko arkikäyttöä varten, mutta niiden ansiosta - tai johdosta - kengissä on omaan silmääni vähän hassunlainen pitkulainen muoto. Vaan kun ei se jalka yhtään pienempäänkään kenkään mahdu! Lesti on muutoin oikein hyvän tuntuinen, joten toivotaan, että näistä olisi pitkään iloa.

Paksujen sukkisten pukeminen tuntui vähän pahalta, joten yritän sinnitellä vielä hetkisen aikaa ilman: ehdin hauduttelemaan jalkojani niissä koko piiitkän talvikauden (jonnekin ensi toukokuulle ainakin, miettikää!), joten ei ole vielä ihan kamala kiire aloittaa niiden käyttöä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että ohuet sukkikset on jo pakko laittaa jalkaan, jos aikoo pitää hameita, sillä paljaat sääret näyttävät varsin irvokkailta, kun ulkona myrskyää ja tuulee :-O

Viikonlopun ohjelmassa on vain ja ainoastaan yksi kalenteriin hakattu asia, nimittäin poikani futismatsi myöhemmin tänään. Maanantaista perjantaihin olikin sellaista kiitoa (pakko muuten hehkuttaa, että sain itseni pakotettua kahvakuulatunnille *taputtaa*), että tuntuu oikein kivalta vain olla ja vähän ehkä siivoilla tätä jälleen kerran kaaoksen valtaan joutunutta kämppää - arkisin pystyn katsomaan kaiken sotkun ohi, koska olen kertakaikkian liian väsynyt siivotakseni kunnolla, mutta näin lauantaiaamuisin silmäni aina aukeavat, ja alkaa maaninen järjestely ja muiden perheenjäsenten patistaminen. Katsokaa nyt, miltä täällä näyttää - ei kenenkään muun kotona ole tälläistä! Ei näin voi elää, ihan totta hei! Nyt siivotaan kaikki hetki yhdessä, jooko, niin meidän on kaikkien kivempi olla! Jooko, hei! Ihan totta nyt! Lastensuojeluviranomaiset ottaisivat lapsen meiltä pois, jos nyt sattuisivat oven taakse!

Ja näillä saatesanoilla hyvästelen teidät ja ryhdyn hommiin, koska mulla on vain tuo yksi ihana pellavapäälapsukainen, josta haluan pitää kiinni :-) Leppoisaa lauantaita teillekin!

2 kommenttia:

  1. Mekko oli kyllä hurjan hyvä ostos, ihana rennon tyylikäs! Taipuu kyllä asusteita vaihtamalla varsin moneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, noin minäkin asian itselleni perustelin!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...