2.2.2016

Feelin' blue

En ole todellakaan ainoa, joka innostui sinisestä viime syksynä - ja väri tuntuu edelleen tosi freesiltä, minkä huomaa siitä, että sitä on pikkuhiljaa hiipinyt vaatekaappiini, joskin lähinnä asusteiden muodossa. Ensin ostin korkkarit, sitten laukuntakin ja nyt vielä nilkkurit. Ja tietysti pari siniseen sijoittuvaa huiviakin on, tosin ne ovat jossakin jemmassa (etsin niitä tänään aamulla kuumeisesti, enkä voi käsittää, mihin olen ne kätkenyt...). 


Nämä kengät ovat Billi Bin: ihastelin niitä koko talven, ja kun ne vihdoinkin tulivat aleen, nappasin ne samantien itselleni. Ja ilokseni ne olivat yhtä kivat jalassa ja hyvät kävellä, kuin mitä olin toivonutkin (olen tässä välissä kaikessa hiljaisuudessa tilannut parit muutkin nilkkurit ja joutunut pettyneenä palauttamaan ne yhtä vähin äänin...). Tähän mennessä olen käyttänyt niitä sekä kapeiden farkkujen että polvipituisen villamekon kanssa, mutta valitettavasti asukuvia ei ole, sillä olen ollut töissä jo kasin maissa (todella poikkeuksellista!) ja päässyt kotiin vasta iltahämärissä kuuden jälkeen. Pitäisi varmaan ottaa toi kamera jalkoineen kaikkineen duuniin ja virittää se sinne kuvaussessiota varten - tosin operaatio saattaisi hieman aiheuttaa huvitusta työkavereiden keskuudessa :-D

Kenkien väri vaihtelee valon mukaan: välillä ne ovat tosi tummat, jossakin valossa taas vähän kirkkaammaan näköiset (kuten ylemmässä kuvassa)

Ja hei, silmäleikkauksesta on huomenna kulunut viikko ja kaikki on sujunut tosi hyvin! Kortisonitipat loppuivat jo, ja nyt käytän vain kosteuttavia silmätippoja aina kun muistan tai/ja silmät tuntuvat yhtään kuivilta, eli parin tunnin välein. Lähinäkö on edelleen vähän huonompi kuin lähtötilanteessa, mutta paranee kuitenkin koko ajan, joten olen edelleen luottavainen sen suhteen; pystyn jo lukemaan kirjaa ja sanomalehteä, joten arki ei ole liian vaivalloista. Korjattu kaukonäkö sen sijaan on huikea: on vaan niin mahtavaa nähdä koko ajan yhtä kirkkaasti ja terävästi, kuin aikoinaan silmälasien kanssa! Kiitos vielä kaikille tsempeistä ja kommenteista, ne ilahduttivat ja rohkaisivat!

2 kommenttia:

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...