20.8.2016

Bleiserin paluu



Kirjoittelin jo aikaisemmin, etten ole yli vuosikymmeneen käyttänyt bleisereitä - tai tuntenut oloani kotoisaksi niissä. Aina joskus on tullut sovitettua kivannäköisiä jakkuja, mutta jos on vähänkään rintavampi, on vaikea löytää omalle kropalle sopivaa mallia, ja siihen homma on sitten aina kaatunut. Lisäksi mulla on muutaman sentin tavallista lyhyemmät kädet, ja hihojen lyhentäminen vaatii ylempää ompelun korkeakoulututkintoa tai maksaa maltaita Helsingin ompelimoissa, joten siinä on ollut toinen oston este.

En saanut käsiäni pidennettyä, mutta sen sijaan löysin hyvän ja kohtuuhintaisen ompelijan, ja kaikki on nyt toisin! Tähän mennessä olen saanut kahden jakun (tasan ne kaksi, jotka omistan :-D) hihat ja yhden mekon helman lyhennettyä, enkä voisi olla tyytyväisempi! Muotigurut aina kohkaavat siitä, miten taitava räätäli/ompelija on naisen paras ystävä, ja tämän kokemuksen perustella olen jo samaa mieltä!

jakku By Malene Birger
t-paita Lindex
housut J. Crew
kengät Boden

Törmäsin tähän kuvan jakkuun (vierastan edellenkin bleiseri-sanaa, se maistuu pölyiselle) By Malene Birgerin* liikkeessä kesällä Tukholmassa, ja uskalsin ostaa sen, sillä se istui tosi hyvin niitä liian pitkiä hihoja lukuunottamatta ja tiesin, että uudelle bestikselleni hihat olisivat suorastaan naurettavan helppo haaste.
*lempimerkkejäni, mutta suunniteltu kaikin puolin pitkäraajaisille naisille

Ja voi kuulkaa, miten hyvältä tuntuukaan, kun päällä on ihan omien mittojen mukaan räätälöity vaate - kyllä nyt kelpaa!

Olen tässä viikon verran jo siivonnut, raivannut ja sisustanut poikani huonetta uuteen uskoon, ja projekti huipentui tänä viikonloppuna, kun maalasin aikaisemmin himmeästi sinisenhohtoisen seinän mattaharmaaksi. Huh huh, mikä projekti! Vanha telkkari lähti Sortti-asemalle (siinäpä vasta upea palvelu!), nojatuolin myin FB:n kirpparin kautta ja matto lähtee roskikseen. Tilalle tulee uusi sohva, matto, tauluja ja yövalo, ja kun kaikki on valmiina ja paikoillaan, toivon ettei huonetta edes juuri tunnista entisekseen. Varasin lelujen kierrättämistä varten pöydän Akseli-kirppikselta (samaan syssyyn perkaan taas omaakin vaatekaappia, tämä on lupaus!), ja osan tavaroista haluan viedä Hope-yhdistykselle. Lupaan kuvia heti, kun viimeisetkin yksityiskohdat on viimeistelty ja voin ylpeänä esitellä lopputuloksen!

Tämän illan osalta kaikki on kuitenkin tehty, ja palkitsin itseni [parilla] skumppalasillisella. Hyvä minä!

6 kommenttia:

  1. Niin tuttu juttu minullekin. Jakkujen hihat ovat aina liian pitkät. Luotto-ompelijani muutti pois ja olen ollut aivan epätoivon partaalla, kun uutta ei ole löytynyt. Haluaisitkohan mitenkään jakaa ompelijasi tietoja? Olisin niistä kovin kiitollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, ei mulla nyt NIIN paljon niitä ompelutöitä ole, että työllistäisin hänet ihan yksin: Ompelimo Ditale Sellossa on tämä uusi löytöni, jota voin lämpimästi suositella - ja jonka löysinkin suositusten kautta, joten pistän vain hyvän kiertämään :-D

      Poista
  2. No mullahan on juuri se päinvastainen ongelma eli liian pitkät kädet :)
    Aika vähän tulee jakkua pidettyä, mutta mieluummin farkkujen kanssa, että ei näytä niin tätimäiselle. Ehkä tämä johtuu 90-luvusta, jolloin piti pukeutua niin mummomaisesti jakkupukuun, että vieläkin ahdistaa :D

    Sun asukokonaisuus näyttää kyllä hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, meillähän on kaikilla omat haasteemme :-) Mäkin mielellään yhdistäisin jakun farkkuihin - tai tässä tapauksessa nuo vajaamittaiset housut tuntuivat tarpeeksi särmikkäiltä, jotta vältyttiin totaaliselta tätiefektiltä...

      Poista
  3. No minulle taas jakut eivät istu johtuen siitä, että olen kovin pienirintainen. Harmi sinänsä, sillä juuri tuo farkut ja jakkuyhdistelmä näyttää joillain tosi kivalta ja antaa vähän ryhtiä olemukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WHAT, en voi uskoa että noinkin on? Tai no uskon, jos niin sanot, mutten ollut ikinä tajunnut! Jakut sopivat siis näemmä tasan B-C -kuppisille naisille.

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...